Veganismi on matkalla kohti mainstreamia. Tammikuun vegaanihaasteeseen on ilmoittautunut jo huimat yli 5 200 ihmistä! Ruokavalio on tuotu vahvasti keskusteluun erilaisilla foorumeilla ja ylipäänsä keskustelu ruokatottumuksista on saanut täysin uuden draivin ja merkityksen. Ihmiset ovat yhä valveutuneempia ruokaan liittyvistä ekologisista, eettisistä sekä terveydellisistä seikoista. Toisaalta taas vegaaniruokavalion noudattaminen on tehty koko ajan helpommaksi. Enää ei nähdä, että vegaanit ovat pelkkiä ”ituhippejä”, vaan myös heillä on oikeus herkutella ”vihiksen” ja vegaanisten pizzojen parissa.

Itse osallistuin viime lokakuussa vegaanihaasteeseen ja sille tielle jäin. Aiemmin tosin olen kokeillut useita kertoja kevyempää versiota, vegetaristista ruokavaliota. Itselläni etenkin eettiset tekijät ovat olleet merkittävin syy. Samalla olen huomannut terveyteni kohentuneen; vireystila on kirkkaampi, ylimääräinen turvotus on kadonnut ja röhäisyys sekä tukkoisuus ovat loistaneet poissaolollaan.

Samalla voin tukea ajatustani ihmis- sekä eläinkunnan tasa-arvoisuudesta ja näin vastustaa epäeettistä eläintuotantoa. Miksen myös näin helposti olisi ekologinen: Lihan käytön lopettaminen on tehokkain tapa hidastaa ilmastonmuutosta, vaikka sitä ei moni haluakaan myöntää.

Maito- ja lihafirmojen lobbaus ”iloiset lehmät” -julisteineen holhousyhteiskuntamme koulujen seinillä on viheliäistä, kun samainen byroslavia samaan aikaan miltei kriminalisoi ”vaaralliset” lakupiiput. On outoa, että historiamme aikana epäterveellisyyttä on näin mittavasti edistetty. Sen tulee loppua. Lihan haittavero ja toisaalla kasvisperäisten tuotteiden veronkevennykset johdattavat kansaa terveellisemmän ravinnon pariin. On täysin järjetöntä, että heikkotuloinen on miltei pakotettu valitsemaan ison paketin jauhelihamössöä, koska sen hinta-määrä-suhde on hänelle kasvisvaihtoehtoa edullisempi.

Kasvisruokavalio pienentää riskiä sairastua 2-tyypin diabetekseen, sydän- verisuonitauteihin sekä eri syöpiin, sillä on näin merkittävät terveydelliset edut ja sen myötä se tuottaa suuria säästöjä terveydenhoitoon. On meidän tehtävämme huolehtia kansastamme. On meidän velvollisuutemme tarjota lapsillemme terveellistä, eettisesti ja ekologisesti tuotettua, ruokaa ja käytännön tasolla esimerkiksi viedä koulujemme ja päiväkotiemme keittiöihin vegaaninen vaihtoehto ja lopettaa vääristyneiden tarinoiden kertominen. Tampere tätä on edistänyt jo kolmen vuoden ajan, esimerkiksi Kotkalla olisi tässä paljon parantamisen varaa! Lakto-ovo-vegataristinen ruoka on helppo korvata ilman maito- tai kananmunatuotteitakin. Lisäksi oikein valmistettuna vegaaninen ruoka saattaa jopa olla maittavaa!

Marko Puittinen (vihr.), Kotka
Kirjoitus on julkaistu Kymen Sanomissa 15.1.2017
Marko kirjoittaa myös omassa blogissaan.