Suomessa arviolta joka viides ihminen sairastuu masennukseen jossakin elämänsä vaiheessa. Masennus on sairaus, joka lamauttaa, vie elämästä ilon, toivon, voimat – ja mikä pahinta, näköalat. Myös monia muita mielenterveyden rapauttajia keskuudessamme on, ja kaikissa ikäryhmissä.

Suomessa – ja kyllä, myös Kotkassakin – on paljon tietoa, sekä osaavaa henkilökuntaa. Kunhan hoitoon vain pääsisi mahdollisimman helposti ja matalalla kynnyksellä, hoito on laadukasta.

Kahta osa-aluetta kuitenkin kaipaisin kotkalaisten mielenterveyskuntoutujien tueksi. Kulttuurin ja liikunnan. Molemmat ovat tehokkaita mielenkohottajia, mutta ongelma on siinä, että tarpeeksi masentunut ihminen ei jaksa eikä pysty näihin toimintoihin välttämättä itse hakeutumaan. Pelottaa poistua kotoa, tuntuu, kuin kantaisi jotakin huonon ihmisen leimaa otsassaan sielunsa lisäksi. Ja tarpeeksi kauan kun sairastaa, ei ole myöskään taloudellisia edellytyksiä liittyä kuntosalin jäseneksi.

Kulttuuri parhaimmillaan osallistaa ihmisen antamalla uusia kanavia, näköaloja, ja tunne-elämyksiä. Masentuneen voi olla tuskallista keskittyä kirjaan, kun keskittymiskykyä ei sairauden vuoksi ole. Teatterissa pitäisi istua suuressa ihmisjoukossa.

Liikunta tasaa mielialoja, lievittää ahdistusta ja parantaa unta. Myös oma kehokuva kohenee.

Olisi erittäin tervetullutta, että Kotkassa otettaisiin esille mielenterveyskuntoutujat asiakasryhmäksi, jolle räätälöitäisiin kulttuuri- ja liikuntapalveluja muiden, kuten keskustelu-ja lääkehoitojen tueksi. Madallettaisiin maksukynnystä, sekä koottaisiin pienryhmiä ammattitaitoisine vetäjineen, sekä vertaistukihenkilöineen, jotta osallistuminen ja päivärytmi mielekkäine tekemisineen kantaisi myös vaikeiden päivien yli.

Voimaannuttavien harrastusten myötä ihminen ei olisi enää pelkästään mielenterveyskuntoutuja, vaan osallistuva mielenterveyskuntoutuja. Itsetunnon kannalta tässä on huima ero.

Kulttuuri, liikunta ja osallistumisen kokemus myös ehkäisevät ennalta mielenterveyden riskejä sekä syrjäytymistä. Ennaltaehkäisy on aina halvempaa yhteiskunnalle, ja inhimillisempää varsinkin sairastuneelle itselleen, kuin itse sairastaminen.

Mari Hostikka, (vihr.), Kotka
Kirjoitus on julkaistu Kymen Sanomissa 3.3.2017