Tekijä: Yhdistyksen yleiskokous
-
Kotkan seudun Vihreät: Kyminlinna Kotkan kaupungille
Kotkan seudun Vihreät totesi kevätkokouksessaan, että Kyminlinnan siirtyminen Kotkan kaupungin omistukseen takaa parhaiten sen historiallisen arvon säilymisen ja alueen pitkäjänteisen kehittämisen aktiiviseksi osaksi kaupunkia. Kotkan seudun Vihreät haluaa vaalia myös Kyminlinnan alueen perinneympäristökokonaisuuden luontoarvoja suojelemalla sen harvinaista ja uhanalaista kasvi- ja eläinlajistoa. Senaatti-kiinteistöt on saanut Eduskunnalta alueen myyntiluvan, jossa sallitaan Kyminlinnan myynti joko yksityiselle tai…
-
Kotkan nuorten pahoinvointiin on puututtava
Suuri osa Kotkan nuorisosta ja lapsista kärsii turvattomuuden tunteesta mm. koronan seurauksena. Jo varhaiskasvatuksessa erityisen tuen tarve on hälyttävästi kasvanut. Lapsilla on hätä, johon pitää puuttua heti. Valtuuston talousarviokokous tyrmäsi vihreiden ehdotuksen, jossa viisi perustettavaa koulunuorisotyöntekijän tehtävää olisi aloitettu välittömästi tulevana vuonna. Aikuisia ihmisiä kuitenkin tarvitaan kouluihin välittömästi lisää, sanoo vihreä valtuutettumme Michael Pounds. –…