Kategoria: Mielipide
-
Jo riittää Kotkan kouluista säästäminen!
Ihmisluonto on sellainen, että liian harvoin tulee kiitosta annettua. Minulla, neljän lapsen äitinä, on nyt aihetta kiitokseen. Kaikki lapseni käyvät saman pihapiirin päiväkotia, eskaria tai koulua. Millainen onni meitä perheenä onkaan kohdannut, kun samat, tutut pihapiirit ja aikuiset ovat aina vastassa! Murheella ja pettymyksellä on Kotkan kaupunki viime aikoina pieniä koululaisiaan ja tulevia veronmaksajia kohdellut.…
-
Vahva johtajuus ei sulje silmiään muutokselta
Eija Anttila kirjoitti perjantaisessa Ylänurkassa (KySa 15.3.2013) Kotkan johtajuustyhjiöstä ja peräänkuulutti asukkaiden mielipiteiden hallittua kanavoitumista päätöksentekoon. Anttila esimerkiksi kirjoitti: ”Kotkan valtuusto päätti päiväkoti- ja kouluverkosta noin vuosi sitten. Virkamiehet valmistelivat ja päättäjät päättivät. Demokratia toimi.” Kysyn kuitenkin, että kuvittelimmeko me vain sen toimineen? Päätös tehtiin jo noin vuosi sitten, eikä asukkaiden liikehdintä ole yhtään laantunut…