Avainsana: nuoret

  • Maksuttomat harrastukset koulupäivän perään

    Kotka mukaan ”Suomen malliin” ja hakemaan OKM:n ”peruskoululaisille maksuttomat harrastukset koulupäivän perään”-rahoitusta ja samalla otetaan harrastepassi-sovellus käyttöön. Viime päivinä on paljon uutisoitu ja puhuttu lasten ja nuorten syrjäytymisestä, mitä korona epidemia on kiihdyttänyt. Sanna Marinin hallitusohjelmassa on luvattu jokaiselle lapsella ja nuorelle vähintään yksi harrastus, puhutaan ns. Suomen mallista. Toimet tämän saavuttamiseksi ovat alkaneet, kun…

  • Mielenterveyden ensiaputaidot mukaan opetussuunnitelmiin

    Keväisen Allianssi ry:n kyselytutkimuksen mukaan 68 prosenttia nuorista kertoi, että koronavirus on tuonut elämään huolia tai ongelmia tai pahentanut niitä. Tuoreimman Ylen teettämän selvityksen mukaan etäopinnoista kärsivät keväällä eniten ne oppilaat, joilla oli jo valmiiksi vaikeuksia oppimisessa. Myös Mieli ry:n on kertonut, että lasten ja nuorten huoli koronaviruksesta näkyy kriisipuhelimissa ja Sekaisin-chatissa. Joulukuu toi jälleen etäopinnot…