Kun vanhemmat eivät syystä tai toisesta kykene kantamaan vanhemmuuttaan, ei lapselta tai nuorelta voi vaatia vastuun ottoa. Yhteiskunta samaan aikaan odottaa häneltä koko ajan enemmän, elämästä on tullut yhtä suorittamista. Toisaalta taas joissain kodeissa opittu ”hällä väliä”-asenne passivoi toisaalla. Aiemmin tehdyt virheet pudottavat herkästi kelkasta.
Koulun tehtävä ei ole katsoa sormien läpi ja päästää ongelmiensa kanssa painivaa oppilasta luokalta vaan jotta opettajat pääsisivät helpommalla: koulun on kohdattava hänet yksilöllisesti tarjoamalla hänelle tukea esimerkiksi erityisopettajan, koulukuraattorin, koulupsyykkarin ja koulunkäynnin ohjaajan avustuksella. Se ei ole helppoa koulutukseen kohdistuvien leikkausten johdosta. Perusopetuksen opettajalla ei välttämättä ole kykyä vastata oppilaiden lisääntyviin spesifeihin vaativiin haasteisiin. Vain 3% peruskoulun opettajista ja rehtoreista pitää erityisopetuksen resursseja kouluissa riittävinä (TS 13.3.)!
Perhetyön tulee olla saatavilla, mahdollisimman matalakynnyksisenä palveluna, mihin jokaisen perheen on helppo ottaa yhteyttä ilman ylimääräistä häpeän tuntua. Kotkan perhepalveluiden käyttöön ottama ”paniikkinappula” on tästä oiva esimerkki. Työn tulee olla perhettä voimavaraistavaa ilman sormella osoittelua. Nuorille Kotkaan perustettu Ohjaamo ja nuorten tiimin matalankynnyksen sairaanhoitajan ja sosiaaliohjaajan vastaanotot tuovat osaltaan palvelut sinne missä nuoret ovat.
Vähävaraisten perheiden lasten on päästävä osallisiksi yhteisöjä, harrastuksia, ilman kohtuutonta taloudellista taakkaa perheille. Heitä on tuettava harrastusmaksuissa tarjoamalla ilmaisia harrastusvuoroja ja edullisempia jäsenmaksuja. Tällä hetkellä lajiharrastaminen ei ole kaikille mahdollista. Lisäksi päivähoito ja varhaiskasvatus tulee nähdä omana merkittävänä osanaan tasa-arvoistavaa yhteisöllisyyttä.
Huolen näkeminen ja siihen tarttuminen vaatii saumatonta yhteistyötä: tiedot lapsen tai nuoren ongelmista jäävät herkästi nykyjärjestelmän kankeuden vuoksi irrallisiksi eri tahojen kesken. Siksi tarvitaankin mahdollisuutta huolen puheeksi ottamiseen ja siihen moniammatillisesti tarttumista, esimerkiksi ns. liputtamisprosessin kautta yhteistyön käynnistämiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ongelmiin on puututtava silloin, kun ne ovat vielä helpommin korjattavissa. Ennaltaehkäisevät palvelut ja tulevaisuuteen näkeminen luovat henkistä ja fyysistä hyvinvointia, taloudellista näkökulmaa unohtamatta.
Marko Puittinen, vihr.
Kirjoitus on julkaistu Ankkurissa 18.3.2017
Kirjoitus löytyy myös Markon Uuden Suomen blogista.