Kymen Sanomat 16.3.2020 Koronavirus on saanut maanosamme varpailleen. Se on opettanut jo nyt paljon yksilön valintojen ja yhteisvastuun merkityksestä.
Paniikin rinnalla – tai sen vastapainoksi – kehittyi huolettomuuden puheenparsi: ”Ei se minua pelota!” Puhujan ollessa perusterve eikä kovin iäkäs, ei pelkoon omasta terveydestä ehkä ole suurta aihetta. Huolettomimmat varailivat edullisia matkoja viruksen painettua lentojen hinnat alas; unohtui, ettei epidemiassa ole kyse omasta itsestä vaan meistä kaikista.
Vaikka nuori ikä ja hyvä terveys turvaisikin oman selustan, on kaikkien elinpiirissä myös heitä, joiden terveydelle virus on vakavasti otettava huolenaihe. Nähtäväksi jää epidemian vaikutus terveydenhuollon kantokykyyn, yhteiskunnan perustoimintoihin sekä talouteen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että jopa joka kolmas suomalainen voi sairastua, milloin viruksesta kärsisi monin eri tavoin myös he, joita se ei saa vuodekuntoon.
Korona ei uhkaa suuren enemmistön henkeä, mutta paniikki ruuhkautti päivystysapupuhelimen myös Kymenlaaksossa ennen ensimmäistäkään todettua tartuntaa. Kymsote vetosi ihmisiin: ”Nyt maalais-/kaupunkilaisjärki käyttöön.” Elintarvike- ja apteekkikauppa käy kuumana. Myös paniikki antaa opetuksen yhteisvastuullisuudesta. Ylireagointi ei auta ketään: Lievän taudin voi sairastaa kotona hankaloittamatta vakavammin sairaiden pääsyä hoitoon. Mikään määrä kotiin hamstrattua käsidesiä ei suojaa niiltä vaikutuksilta, jotka seuraavat yhteisömme sairastuessa ympärillämme. Valinnoillamme ja maltilla voimme kuitenkin hidastaa taudin leviämistä ja omalta osaltamme avustaa terveydenhuoltoa tartuntapiikin yli.
Sanomalehtien sivuilta korona on tullut muutamassa kuukaudessa omaan arkeemme. Se on koronaviruksen ensimmäinen opetus: me emme elä eristyksissä heistä ja minä en elä eristyksissä meistä.
Markus Heikkinen, Kotka (vihr.)