Avainsana: Mielenterveys

  • Mielenterveyden ensiaputaidot mukaan opetussuunnitelmiin

    Keväisen Allianssi ry:n kyselytutkimuksen mukaan 68 prosenttia nuorista kertoi, että koronavirus on tuonut elämään huolia tai ongelmia tai pahentanut niitä. Tuoreimman Ylen teettämän selvityksen mukaan etäopinnoista kärsivät keväällä eniten ne oppilaat, joilla oli jo valmiiksi vaikeuksia oppimisessa. Myös Mieli ry:n on kertonut, että lasten ja nuorten huoli koronaviruksesta näkyy kriisipuhelimissa ja Sekaisin-chatissa. Joulukuu toi jälleen etäopinnot…

  • Mielenterveyden ensiapukoulutus

    Mielenterveyden ensiapukoulutus peruskoulun ja toisen asteen oppilaille ja opettajille Koululaisia opetetaan antamaan ensiapua sydänkohtauksen tai onnettomuuden varalle. Harva koululainen kuitenkaan saa ensiapukoulutusta siihen, kuinka autetaan koulukaveria, jolla on paniikkikohtaus, tai ystävää, joka kokee itsetuhoisia ajatuksia. Kasvatuksessa ja koulutuksessa on panostettava entisestään arkipäivän mielenterveystaitojen opetteluun. Opetuksen tulee olla suunnitelmallista ja johdonmukaista. Näin voimme ennaltaehkäistä lasten ja…