– NYKYISTÄ SUOJAISAMPI JA SUUREMPI PUKEUTUMISKOPPI MANSIKKALAHTEEN OLISI TARPEEN

Kylmävesiuinti on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Terveysvaikutukset ja hyvä olo saavat ihmiset hakeutumaan avantoon tai jääkylmään meriveteen.

Kaikki eivät kaipaa saunaa uinnin päälle, mutta toimiva pukeutumistila on usein tarpeen. Mansikkalahden laiturin päässä oleva avanto on ollut tänä(kin) talvena kovassa käytössä, mutta pienen pieni pukukoppi on alhaalta auki ja muutenkin koppi on luultavasti kesäkäyttöön alunperin mietitty.

Olisi tarpeen saada nykyistä suojaisampi ja suurempi koppi innokkaille uimareille. Penkkejäkin voisi olla toinen kopin vieressä.

Meri on kotkalaisten henkireikä ja rantojen hyödyntäminen ja monipuolistaminen lisää suuresti viihtyvyyttä ja sitä kautta hyvinvointia ja mahdollisesti myös terveyttä.

Kaukaisissa haaveissani näkisin myös Katariinanniemen parkkialueen vieressä olevat betonilaiturit ihaniksi uimalaitureiksi muokattuina. Niistä pääsisi rappusia pitkin laskeutumaan syvään meriveteen ja kauniina kesäpäivänä voisi jäädä päivää paistattelemaan laitureiden päälle.

Marianne Bruce
kuntavaaliehdokas (vihr.), Kotka

Julkaistu: Kymen Sanomat 1.4.2021 (Lukijalta).