Hyvät ystävät, me ollaan kusessa. Me eletään nyt maailmassa, jossa moni asia on kestämättömällä mallilla. Meillä suurinta valtaa käyttää umpihullut narsistit, jotka omassa hulluudessa saan lähettää meidät sotiin joita meistä kukaan ei halua. Näiden narsistien vuoksi sotateollisuuteen käytetään käsittämättömät määrät rahaa, aikaa ja energiaa. Maailmassa on vuosikymmeniä uhkailtu ydinaseilla ja kilpailtu siitä, kuinka moninkertaisesti niillä voisi maapallon tuhota, vaikka sen voi oikeasti tehdä vain kerran. Sotimiseen käytettävällä rahalla tämä maailma olisi jo pelastettu moneen kertaan.
Kestämättömällä pohjalla on myös se, miten maailman nallekarkit on jaettu. Me eletään nyt maailmassa, jossa kaksikymmentäkuusi miljardööriä omistaa puolet koko maailman varallisuudesta ja tämä kastijako varallisuuden mukaan on kiihtyvässä vauhdissa, rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy lisää. Suurin enemmistö ihmisistä elää vähällä tai jopa alle minimin, kun pieni eliitti ahnehtii enemmän kuin ikinä pystyvät kuluttamaan.
Ja tämä kuluttaminenkin on kestämättömällä pohjalla. Me suomalaisetkin kulutetaan vuodessa 4 maapallon verran luonnonvaroja. Meidän kestävän kulutuksen raja tuli vastaan noin kuukausi sitten, loppuvuoden me elämme luotolla, jonka korot maksavat meidän lapsemme. Ei tarvita kummoista matikkapäätä, että ymmärtää tilanteen ajautuvan väärään suuntaan- Loputtomiin ei voi kuluttaa enempää kuin kulutettavaa on, tyhjästä ei voi enää nyhjäistä.
Juuri nyt tänään ja tässä hetkessä moni asia on kestämättömällä pohjalla. Sanotaan, että yö on pimeimmillään aina juuri ennen uuden aamunkoittoa, ihmiskunnan uni syvimmillään juuri ennen auringon nousua. Mutta nyt meidän on aika herätä siitä unesta. Me näköjään tarvitsemme kriisin tarpeeksi lähelle ravistelemaan meidät hereille. Meitä on kyllä varoiteltu jo pitkään, mutta me ollaan saatu ollaan unessa, vaikka Australia palaisi tai Afrikassa olisi katastrofaalinen nälänhätä, niin me ollaan saatu uinua turvassa, koska kaikki tapahtuu kaukana.
Me tarvittiin korona, jotakin joka koskettaa meistä jokaista asuinpaikkaan, siviilisäätyyn, sukupuoleen tai ikään katsomatta. Se koskettaa meistä jokaisen arkea, niin että me ei voida työntää enää päätä pensaaseen, kuvitella että me ollaan jotenkin turvallisessa pullossa, jonka sisällä me ollaan turvassa pahalta maailmalta.
Sotia tuskaa ja kidutusta on ollut jatkuvasti, mutta Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi sodan lähelle, tänne Eurooppaan. Ja sosiaalinen media näyttää meille sen kaiken tuskan, tuhon ja väkivallan järjettömyyden. Kohtuuttoman inhimillisen kärsimyksen. Sodan vääryydestä pitää puhua, ne uhrit ovat turhia, mutta niin on myös muut turhat kuolemat. Esimerkiksi juuri Ukrainassa asiantuntijoiden mukaan vuosittain kuolee ennenaikaisesti pelkästään ilmansaasteisiin 26 000 ihmistä vuosittain. Surullisen turhia uhreja kaikki.
Tämä maailma on pelottavalla mallilla ja ei ole ihme, että maailman onnellisin kansa rouskuttaa poikkeuksellisen paljon mielialalääkkeitä. Sota Ukrainassa on aktivoinut myös meidän omat kipupisteemme ja repinyt auki haavat, jotka ei koskaan ehtineet edes kunnolla parantumaan. Kriisit ovat aina kipeitä, ne repivät ja raatelevat, mutta ne ovat myös uusi mahdollisuus. Meille sota opetti, että me selvitään yhdessä. Me opittiin, että kaveria ei jätetä ja että yhdessä me voidaan nostaa tämä maa ja maailma taas jaloilleen.
Hyvät ystävät, me ollaan kusessa. Mutta me selvitään tästä. Meillä on nimittäin eräs supervoima: toisemme.
Me on saatu aikaiseksi myös paljon hyvää. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana on alle 5 v lasten kuolleisuus on puolittunut, polio lähes hävitetty, yli 90 % maailman lapsista pääsee kouluun jne. Me ollaan näytetty, että me pystytään yhdessä tekemään halutessamme paljon, me ollaan saatu uhanalaisia lajeja pelastettua, me todettiin otsonikato ja reagoitiin globaalisti. Nyt näyttää siltä, että otsonikerros on täysin palautunut vuoteen 2060 mennessä. Jatkuvasti tekniikka kehittyy ja meillä on ja tulee olemaan yhä enemmän tietotaitoa muuttaa maailmaa ja me pystymme tekemään isoja asioita yhdessä.
Meillä Kotkassa ollaan jo aika pitkällä, kun me ollaan palkitussa kaupunkistrategiassamme valittu tärkeimmiksi arvoiksi reiluus, rohkeus ja rakkaus. Se on aika paljon luvattu ja lupauksen toteuttamisessa me tarvitaan koko meidän heimoa, sinua ja minua, sillä kaikkea ei voida ohjata ja tehdä ylhäältä päin. Paraskaan sosiaaliturva ei voi tuoda ihmiselle sosiaalista verkostoa, sitä turvaa, jonka sisällä reiluus, rohkeus ja rakkaus voi syntyä ja kasvaa. Meillä on hyviä kokemuksia, joita kannattaa laajentaa tulevaisuudessa, kuten osallistava budjetti , jossa ihmiset saavat itse vaikuttaa kaupungin rahojen käyttöön. Meillä on monenlaisia asukaskyselyitä jo nyt, mutta asukkaiden osallistamista kannattaa vielä vahvistaa, koska meistä ihmisistä ja meidän asenteista meidän heimomme onnellisuus rakentuu.
Ihminen on sosiaalinen eläin ja me tarvitaan toisiamme. Meistä jokainen haluaa tuntea itsensä rakastetuksi. Meistä jokainen haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi ja meistä jokainen on ainutkertainen ja ainutlaatuinen. Meistä jokaisella on oman paikkamme ja tarkoituksemme.
Hyvät ystävät. Nyt on vappu ja kevät on uudelleensyntymisen ja uusien alkujen aika. Herätään ja herätellään toisemme lempeästi. Noustaan ja kuljetaan yhdessä valoon.
Tommi Iivonen, kaupunginvaltuutettu, Kotka
Vappupuhe Kotkan Vihreässä Vapussa 1.5.2022