Ukrainan sota on ymmärrettävistä syistä hallinnut uutisvirtaa. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota toiseen maahan, joka käyttää Ukrainan tilannetta hyödykseen: Kiinaan.
Virallisesti Kiina on esiintynyt rauhanrakentajana, ja se on korostanut tukevansa Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Kiina ei kuitenkaan ole tuominnut Venäjän hyökkäystä, saati edes käyttänyt sanaa ”hyökkäys”.
YK:ssa Kiina on äänestänyt aihetta koskevissa päätöslauselmissa tyhjää, poikkeuksena päätös erottaa Venäjä YK:n ihmisoikeusneuvostosta, jossa Kiina äänesti erottamista vastaan muun muassa Eritrean, Valko-Venäjän ja Pohjois-Korean kanssa. Siinä vasta seuran ovat valinneet. Samanaikaisesti Kiinan valtionmedia myötäilee Venäjän propagandaa.
Syy on yksinkertainen. Kiinalle alueellinen koskemattomuus on kaikki kaikessa, ja separatismin torjunnalla on oikeutettu sortotoimia niin Hongkongissa, Tiibetissä, kuin Itä-Turkestanissa. Kiinalla on myös omat laajentumispyrkimyksensä, jotka ovat johtaneet yhteenottoihin sen naapureiden kanssa. Näistä yksi nousee kaikkien yläpuolelle: Taiwan.
Taiwan on moderni, demokraattinen valtio, ja koska olemme aivan Pride-kuukauden kynnyksellä, on syytä mainita, että Taiwan on ensimmäinen – ja toistaiseksi ainoa – Aasian valtio, joka on laillistanut samaa sukupuolta olevien avioliitot.
Kiina kuitenkin pitää aluetta kapinallisena maakuntanaan ja on vannonut liittävänsä alueen itseensä, tarvittaessa sotilaallisesti. Ratkaisuna on tarjottu Hongkongin kaltaista erityisasemaa, mutta Taiwanilla tämä ei ole tukea saanut. Kiina on pelannut itsensä pussiin, ja sota tuntuu jääneen ainoaksi vaihtoehdoksi.
Suurena syynä Ukrainan sodalle, oli hidas herääminen Venäjän toimintaan. Ei tehdä samaa virhettä Kiinan suhteen.
Eero Kivistö
Kirjoitus on julkaistu Kymen Sanomissa 3.6.2022