• Ääriajattelu on yhteinen uhka

    Ääriajattelu on yhteinen uhka

    Uutiset Berliinistä olivat surullisia ja kammottavia, mutta eivät valitettavasti kovin yllättäviä. Viha on lisääntynyt maailmassa ja myös Suomessa. Se näkyy sosiaalisessa mediassa ja valuu sieltä arkeen. Se kuuluu valtuustosaleissa ja kahvipöytäkeskusteluissa, näkyy äärioikeiston tarroina katukuvassa ja uutisina viharikoksista ja pahoinpitelyistä. Pride-tapahtumien ympärillä on viime vuosina leijunut uhka. Olen huomannut olevani helpottunut jokaisesta yksittäisestä tapahtumasta, joka…

  • Arvot vastaan päätökset

    Arvot vastaan päätökset

    Kymen Sanomat kertoi uutisessa 15.6., että Kotkan kaupunki on myöntänyt viranhaltijapäätöksellä luvan drifting-tapahtuman järjestämiseen jo toisen kerran Kantasatamassa. Kaupunkirakennelautakunnan aiemmin tekemä myönteinen päätös ehdittiin jo perua tapahtumanjärjestäjältä vaadittujen lisäselvitysten puuttumisen takia. Kotkan kaupunki on sijoittunut valtakunnallisissa vertailuissa hyvin esimerkiksi julkisen liikenteen fossiilisista polttoaineista irtautumisessa, mutta vastuullisuus ja kaupungin arvojen ja strategian noudattaminen eivät ilmeisesti koske…

  • Ulkoistetaanko ajattelu tekoälylle?

    Ulkoistetaanko ajattelu tekoälylle?

    Ylen toimittaja testasi avoimia terveysalan verkkokursseja kolmesta ammattikorkeakoulusta. Testin tulos oli huolestuttava: viiden opintopisteen kurssit, joiden suorittamiseen pitäisi kulua noin 135 tuntia, valmistuivat muutamassa tunnissa. Keskustelu ei ole uusi ja se ei koske vain ammattikorkeakouluja vaan läpäisee koko koulutuskentän ja ulottuu myös muuhun elämään. Esseitä kirjoitetaan tekoälyllä peruskoulusta yliopistoon, ja sama kehitys näkyy yhä selkeämmin…

  • Kuntalaisten kuuleminen ei saa olla näennäistä

    Kuntalaisten kuuleminen ei saa olla näennäistä

    Tänä keväänä Kotkassa on kysytty kuntalaisten mielipidettä urheiluhallin sijainnista sekä kouluverkosta. Ajankohdan lisäksi näitä kahta kyselyä on yhdistänyt se, etteivät kuntalaisten vastaukset ole vaikuttaneet mihinkään. On hyvä, että kuntalaisilta kysytään näkemyksiä, mutta tuolloin vastauksilla on oltava merkitystä. Muuten kyse on näennäisestä osallistamisesta, joka vain rapauttaa luottamusta päätöksentekoon. Kouluverkkokyselyssä opetustoimi keräsi kuntalaisten mielipiteitä, mutta vastauksia ei…

  • Ryhmäpuheenvuoro Kotkan valtuustossa: päiväkoti- ja kouluverkko

    Ryhmäpuheenvuoro Kotkan valtuustossa: päiväkoti- ja kouluverkko

    Laskevien lapsimäärien kaupungissa koulu- ja päiväkotiverkosta puhuttaessa voi tosi harvoin sanoa, että oltaisiin päätösten ääressä, joita kukaan haluaisi tehdä. Tässä puhutaan meidän lasten ja nuorten tulevaisuuteen vaikuttavista asioista ja lasten määrän tippuessa me ei päättäjinä päästä parantamaan palveluita vaan meidän tehtävänä on käytännössä karsia seiniä niin, että toimintaa olisi järkevä toteuttaa. Tiedämme siis kaikki, ettei…

  • Ryhmäpuheenvuoro Kotkan valtuustossa: tilinpäätös

    Ryhmäpuheenvuoro Kotkan valtuustossa: tilinpäätös

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja muut kokousta seuraavat. Kuten edeltäneet puhujat, olen minäkin tyytyväinen ennakoitua parempaan tilinpäätökseen ja siihen, että lopputulos on lähellä nollaa. Paljon on jo sanottu, joten teen vain muutamia nostoja näistä. Itse ilahduin myös tilinpäätöksessä siitä, että kasvatus ja koulutus on pysynyt suunnilleen ennakoidussa eivätkä alitukset ole tapahtuneet siellä. Sillä kun…

  • Äärioikeiston hiljainen normalisointi

    Äärioikeiston hiljainen normalisointi

    Vapun jälkeiset keskustelut äärioikeiston marssista ja siellä tapahtuneesta väkivallasta ovat jo vaimentuneet. Elämä jatkuu, kuten niin usein ennenkin. Hetken puhuttiin naamioitumisesta, mutta sekin keskustelu kuihtui nopeasti. Marssilla mukana olleista lapsista ja nuorista ei jaksettu puhua juuri lainkaan. Äärioikeiston toiminta ja rasismi arkipäiväistyvät. Muutama päivä otsikoita, pari kiivasta somekeskustelua ja sen jälkeen hiljaisuus. Perinteisen median lyhyestä…

  • Varhaiskasvatuksen maksuttomuus on rahansiirtoa hyvätuloisille

    Varhaiskasvatuksen maksuttomuus on rahansiirtoa hyvätuloisille

    Kymen Sanomat uutisoi 7.5., että Kotkan kaupunki on selvittänyt kustannukset varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta. Rahantarve olisi miljoona euroa vuodessa veronmaksajien rahoista. Tällä hetkellä varhaiskasvatus on maksutonta 62 prosentille kotkalaisista lapsiperheistä ja 1.8. jälkeen 70 prosentille. Suurin hyöty maksuttomuudesta olisi siis suurituloisille perheille. Suurin varhaiskasvatusmaksu Kotkassa on 1.8. alkaen 335 e ensimmäisestä lapsesta ja toisesta 135 e. Pienin…

  • Mitä oikeus elämään tarkoittaa, jos se päättyy syntymään?

    Mitä oikeus elämään tarkoittaa, jos se päättyy syntymään?

    Oikeus elämään ry sytytti Eduskuntatalon portaille tuhansia kynttilöitä abortoitujen muistoksi. Ele oli näyttävä ja tunteisiin vetoava. Samalla se paljasti jotakin olennaista siitä, miten yhä tänäkin päivänä on tärkeää puolustaa naisten oikeuksia, turvallisuutta ja tasa-arvoa. Missä olivat kynttilät niille naisille, jotka ovat kuolleet, koska heiltä on evätty turvallinen abortti? Missä kynttilät heille, jotka on pakotettu jatkamaan…

  • Köyhät kyykkyyn

    Köyhät kyykkyyn

    Raul Lehto (ps.) myönsi mielipidekirjoituksessaan (KySa 11.3.), että aikuiskoulutuksen leikkaukset ja typerästi kohdennettu verouudistus ovat hallituksen tekemiä virheitä. Hänen mukaansa moninaiset tukimuodot eivät auta köyhyyden ja syrjäytymisen poistamiseen. Aivan oikein. Tuet eivät auta ongelmien poistamisessa, mutta tukien poistaminen lisää jo syrjäytymässä olevien ahdinkoa. Köyhyys ja asunnottomuus ovat lisääntyneet. Sosiaaliturvan pitäisi olla välitila, mutta ahdingosta nouseminen…