Tekijä: Michael Pounds
-
Liikkumattomuuden lasku tulee olemaan massiivinen
“Lihaksiin sattuu. En jaksa tulee hiki. Pitääkö oikeasti juosta? Miä toissa päivänä kävin ulkona, ni otan nyt pari päivää huilia ettei rasitu.” Näitä lauseita kuulee liikunnanopettaja lasten ja nuorten suusta päivittäin. Kuulostaako huolestuttavalta? Pelottavalta? Vai jopa valitettavan normaalilta? Yksi asia mitä se ei saa olla, on hyväksyttävää. On hienoa, että nuorten liikkumattomuus on noussut puheenaiheeksi,…
-
Lapset tarvitsevat apua nyt
Kotkan kaupungin talousarviota käsitellään valtuustossa maanantaina. Suunnitelmissa on palkata viisi koulunuorisotyöntekijää seuraavan kolmen vuoden aikana porrastetusti. Sillä toki päästään alkuun. Olisi kuitenkin äärettömän tärkeää, että kaikki viisi aloittaisivat työnsä heti. Saisimme enemmän päteviä hakijoita, kun avaamme yhdellä kertaa viisi paikkaa. Tällöin myös isompi tiimi pääsee suunnittelemaan ja vaikuttamaan työnkuvaan ja työn jakamiseen. Lapset kärsivät vieläkin…
-
Lisää aikuisia kouluihin
Kotkan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan Kiusaamisen, häirinnän, väkivallan, rikosten ja rikollisten tekojen ennaltaehkäisy ja puuttuminen -toimintamallin Kotkan opetustoimessa. Malli on hienosti laadittu ja varmasti oikeudenmukainen, mutta jo nimi enteilee, että se on raskas toteuttaa. Nyt vaaditaan lisää henkilöstöä kouluihin toteuttamaan sitä ja ennaltaehkäisemään kiusaamista. Kotkan valtuusto puhui elokuussa ensimmäisessä kokouksessaan intomielisesti siitä, miten nyt panostetaan…
-
Lasten ja nuorten pahoinvointiin on puututtava
Kotkan kouluissa on paljon lapsia, jotka voivat huonosti. Korona on lisännyt ahdistusta, masennusta ja uupumista. Näin todetaan juuri ilmestyneessä Terveyden- ja hyvin voinnin laitoksen koululaiskyselyssä, joka tehtiin keväällä 2021. Samaa viestiä tulee koulujen henkilökunnalta. Kotkassa ei pääse psykologin vastaanotolle kuin useamman kuukauden viiveellä, koska virkoja ei saada täytettyä. Esitän, että 1. Vauhditetaan koulupsykologien rekrytointia esim.…