Tekijä: Mervi Haakana
-
Kevään viimeinen valtuusto – Katse tulevassa
Kevään viimeinen Kotkan kaupunginvaltuuston kokous sujui mallikkaasti etänä. Ravistelimme koko valtuusto yhdessä vanhoja totuttuja kaavoja toimia. Ainakin vihreässä ryhmässä tämä synnytti ajatuksen jo melkoisen pölyttyneiden toimintamallien tomuttamisesta oikein kunnolla. Siitä enemmän ehkä jo seuraavassa kokouksessa. Tänään asialistalla keskeisenä oli vuoden 2019 tilinpäätös sekä ansaitusti kehuja keränneet henkilöstökertomus, tietotilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus. Varapuheenjohtajamme Marianne Brucen sanoin…
-
Joukkoliikenteen kokonaisuudistus
Julkisen liikenteen järjestäminen on asukkaiden kannalta erittäin tärkeä ja kaupungin talouteen vaikuttavista asioista yksittäisenä kaikkein tärkein. Ei ole merkitystä rakennetaanko Xamk, areena tai outlet-keskus, jos julkinen liikenne ei toimi älykkäästi ja puhtaasti. Kotka menettää tällä hetkellä kymmeniä, ellei jopa satoja opiskelijoita vuosittain (Xamk, Ekami, lukiot) toimimattoman julkisen liikenteen seurauksena. Myös asukkaiden poismuutto on kiihtynyt tästä…
-
Kaakkois-Suomen Vihreät nimesi ensimmäiset yhdeksän eduskuntavaaliehdokastaan
Kaakkois-Suomen Vihreät valitsi ensimmäiset yhdeksän eduskuntavaaliehdokastaan la 6.10. syyskokouksessaan. Valituista kaksi on kotkalaisia: Hanna-Kaisa Lähde ja Aleksi Laine. Onnea! Ehdokaslistaa täydennetään myöhemmin. Kaakkois-Suomen Vihreät tavoittelee kahta kansanedustajanpaikkaa. Hanna-Kaisan ja Aleksin lisäksi nyt nimetyt ehdokkaat ovat: Aikio Jenni, Kouvola Huhtala Juha, Kouvola Hyytiäinen Sari, Kouvola Juntunen Maisa, Kangasniemi Kosonen Lauri, Savonlinna Liikanen Veli, Mikkeli Silvo Sonja,…
-
Kaakkois-Suomen Vihreiden piirihallitus 2019 – 2020
Kakkois-Suomen Vihreiden syyskokouksessa 6.10.2018 valittiin piirihallitus kaksivuotiskaudeksi 2019 – 2020. Uudeksi piirin puheenjohtajaksi valittiin kotkalainen Juha Attenberg ja toiseksi varapuheenjohtajaksi kangasniemeläinen Maisa Juntunen. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa lappeenrantalainen Kimmo Klemola. Haminalainen Katja Andrejev jatkaa puheenjohtajana toimikautensa loppuun saakka eli vuoden 2018 loppuun. (Katjan yhteystiedot: puhelin: 044 508 9206 katja.andrejev (at) vihreat.fi) Piirihallitus 2019 – 2020: Pj.…
-
Vihreät voittajia kuntavaaleissa 2017
Kotkassa teimme huikean tuloksen näissä kuntavaaleissa. Kannatus nousi 3,4 prosenttiyksikköä ollen 11,1 % ! ! Paikkoja saimme valtuustoon 6. Pyhtäälläkin kannatuksemme kasvoi 1,5 prosenttiyksikköä 8,6 prosenttiin. Valtuustopaikkoja saimme kaksi, kuten kuluneellakin kaudella. Uusi valtuustoryhmämme Kotkassa on (sulkeissa äänimäärä tarkistuslaskennan jälkeen): Annika Aalto-Partanen (405) Maria Länsimies (253) Marianne Bruce (253) Juha Attenberg (191) Mervi Haakana (157)…
-
12 uutta kuntavaaliehdokasta
Kotkan Seudun Vihreiden 27.9. pidetty yleiskokous nimesi aiempien 10 kotkalaisen ja 1 pyhtääläisen lisäksi 12 uutta ehdokasta kevään kuntavaaleihin. Yksi ehdokkaista on sitoutumaton ja yhden nimi julkaistaan myöhemmin. Mukana on taas sekä uusia että tuttuja nimiä: Annika Aalto-Partanen Marianne Bruce Leena Heino Mari Hostikka Tommi Iivonen Jorma Jack Erkki Kupari Olavi Moilanen Vilhelmina Pietiläinen Satu…
-
Kunnan tehtävänä osallisuus
Vappu on perinteisesti työväen ja ylioppilaiden juhla – mutta yhä enemmän se on kevään karnevaalijuhla, meidän kaikkien juhla. Ja hyvä niin. Osallistuin kuluneella viikolla Kuntaliiton järjestämään kuntien tulevaisuusfoorumiin. Siellä haettiin vastauksia kysymykseen, mitä tulevaisuuden kunta on. Vastaus, joka nousi useampaan kertaan esille oli: ”Tulevaisuuden kunta on ihmisten yhteisö – yhdessä tekemisen yhteisö.” Foorumin rymätyövaiheesssa nostin…
-
Mikä kiinteistöyhtiö?
Korjausvelka, sisäilmaongelmat, lainakannan kasvu ja kriisikuntakriteerit ovat Kotkan kiinteistöyhtiön peruskivet. Mutta mitä kiinteistöyhtiö pitää sisällään ja mitä tapahtuu perustamispäätöksen jälkeen? Yhtiön on tarkoitus aloittaa 100 000 euron pääomalla ja vuokratontilla Karhuvuoressa. Tontille yhtiö rakennuttaa uuden koulun, jonka kaupunki vuorostaan vuokraa kiinteistöyhtiöltä opetustoimintaa varten. Meillä ei kuitenkaan ole suunnitelmaa siitä, miltä uusi yhtiö tulee näyttämään viiden…
-
Päätöksenteko on valitsemista vaihtoehtojen välillä
”Ohjausryhmäkö tekee päätöksiä?” kysyi viime viikon kirjoitukseni otsikko. Saamissani vastineissa on vedottu siihen, että ohjausryhmä ei tee virallisia tai lopullisia päätöksiä tai vastaa oikeudellisesti hankkeen toiminnasta. Totta, päätökseen tarvitaan valtuuston – tai joissain tapauksissa kaupunginhallituksen leima. Mutta ei se vielä tee em. tahoista tosiasiallisia päättäjiä. Mielenkiintoista on, että kukaan ei ole kiistänyt varsinaista kritiikkini kärkeä…
-
Ohjausryhmäkö tekee päätökset?
Kotkassa toimii palveluverkkoon liittyvien asioiden valmisteluun keskittyvä poliittinen ohjausryhmä. Ajatus sinänsä on kannatettava. Voisihan ryhmä yhdessä kokoontuessaan keskitetysti välittää virkamiehille näkemyksiä siitä, mistä eri asioista ja vaihtoehdoista poliittiset ryhmät haluavat vielä lisää tietoa valmistelutyön edetessä. Näin tukisimme virkamiesten työtä, ja käsiteltävät asiat tulisivat riittävän kattavasti analysoituina kaupunginhallitukseen ja siitä eteenpäin valtuustoon. Nyt kuitenkin näyttää siltä,…