Tekijä: Eero Kivistö

  • Nyt jos koskaan kannattaa vaivautua uurnille

    Yle julkaisi vastikään uutisen kyselystä, jonka perusteella äänestysinto tulevissa aluevaaleissa olisi jäämässä alhaiseksi. Kyselyn perusteella vain noin 41 prosenttia äänioikeutetuista olisi äänestämässä, kun kesän kuntavaalien alla vastaava luku oli noin 60 prosenttia. Kun ottaa huomioon kuntavaalien lopullisen äänestysprosentin, (55,1) olisi aluevaalien äänestysinto jäämässä alle 40 prosentin. Ymmärrän ihmisten epävarmuuden. Jopa näin ehdokkaan näkökulmasta tilanne on…

  • YK:n keinot valvoa periaatteidensa noudattamista ovat rajalliset

    24. lokakuuta juhlistettiin YK-päivää. Päivän aikana näin useita aiheesta tehtyjä julkaisuja, joiden myötä aloin miettimään omaa, hieman ristiriitaista suhtautumistani YK:hon. YK:n perustehtävänä on edistää kansainvälistä rauhaa, turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta sekä ihmisoikeuksia. Nämä ovat tavoitteita, joita kannatan täysin. Kyseessä on kunnianhimoinen projekti, jota meidän kaikkien pitäisi tukea. Kysymys kuuluu, kuinka hyvin YK on tässä tehtävässä onnistunut? Vastataan…

  • Hiljaisuus olympialaisista on häpeällistä

    Vuoden 2022 talviolympialaiset on määrä järjestää Pekingissä. Kisojen olympiatuli sytytettiin menneellä viikolla Kreikassa, mutta jo seremoniaa edeltävänä päivänä kaksi Kiinan ihmisoikeustilannetta protestoinutta aktivistia pidätettiin Ateenan Akropolis-kukkulalla. Seremonian aikana joukko aktivisteja onnistui tuomaan esille Tiibetin lipun ja huutamaan iskulauseita, jotka oli kuultavissa seremonian livestriimeissä. Suomessa mielenosoittajien paikallaolo on kuitattu yksittäisillä lauseilla, mutta heidän vaatimukset on jätetty…

  • Elokapina-tapahtumat horjuttivat luottamusta poliisiin

    Työskentelen vartijana, minkä myötä luottamus poliisiin tulee ikään kuin osana työtä. Viime viikkojen Elokapina-uutisoinnin myötä myös oma luottamukseni on kuitenkin horjunut. Perjantaina 8. lokakuuta, Elokapina järjesti mielenosoituksen Valtionneuvoston linnan portailla. Poliisi päätti lopulta hajottaa mielenosoituksen vedoten sen aiheuttamaan turvallisuusuhkaan. Poliisin tiedotteen mukaan linnan turvallisuushenkilöstö olisi ohjannut presidentin, ministerit ja virkamiehet ulos vaihtoehtoisten reittien kautta. Väitteeltä…

  • Uhkakuvat eivät auta päihdetyötä

    Kansanedustaja Antti Häkkänen otti kirjoituksessaan (KySa 22.9.) kantaa päihdepolitiikkaan. Kirjoituksessa Häkkänen ilmaisee huolensa päihdeongelmaisille tarjotun avun riittävyydestä, mutta erityismaininnan saa Vihreiden puoluekokouksen päätös tukea kannabiksen laillistamista. Tästä päästään nopeasti niihin kauhukuviin, joita huumepolitiikan vapauttamisesta tunnutaan aina levittelevän. Kauhukuvia maalaillessaan Häkkäseltä jää kuitenkin jotain mainitsematta. Huumausaineiden dekriminalisaatiota kannattaa muun muassa THL. Syy on varsin yksinkertainen: dekriminalisaatio…

  • Suvivirsi soikoon jatkossakin – Suvivirsi vääristää uskonnonvapauskeskustelua

    Facebook iski vastikään eteen muistoja kolmen vuoden takaa, jolloin otin Twitterissä yhteen toisen käyttäjän kanssa Suvivirrestä. Koulujen kesälomien alkaessa onkin sopiva aika kirjoittaa aiheesta. Henkilökohtaisesti näen, että johtuen Suvivirren uskonnollisesta sanomasta, sen laulaminen koulujen kevätjuhlassa on vähintäänkin kyseenalaista uskonnonvapauden näkökulmasta. Tästä huolimatta Suvivirsi ei ole poistumassa koulujen kevätjuhlista vähään aikaan, sillä vuonna 2014 eduskunnan perustuslakivaliokunta…