Tekijä: Eero Kivistö
-
Hallituksen veronkevennykset ovat vitsi
Kehysriihessä Orpon hallitus julkisti mittavat veronalennukset, joista hyötyvät pääosin rikkaat. Hallitus on toki yrittänyt hillitä kritiikkiä vetoamalla siihen, kuinka veronkevennykset parantavat työntekijöiden asemaa. Seuraavat laskelmat perustuvat Ylen verkkosivuillaan julkaisemaan laskuriin, joka kertoo karun totuuden veronkevennysten vaikutuksista. Käytän esimerkkinä omia tulojani: työskentelen vartijana, ja ennen veroja palkkani on 2076,25 euroa, joka koostuu työehtosopimuksen kolmostason palkasta, ikälisistä…
-
Liittojen tehtävä on puolustaa jäseniään
Toni Vainikka ottaa kirjoituksessaan (julkaistu verkossa 20.2.) kantaa käynnissä olevaan työmarkkinamyllerrykseen ja erityisesti ammattiliittojen järjestämiin poliittisiin lakkoihin. Olen monilta osin Vainikan kanssa samaa mieltä: ammattiyhdistysten tärkein tehtävä on puolustaa jäseniään, mikä tapahtuu parhaiten keskittymällä esimerkiksi tes-neuvotteluihin, tai selvittämällä epäselviä irtisanomistilanteita. Ideaalimaailmassa liitot myös jäisivät puoluepolitiikan ulkopuolelle. Mutta mitä tehdä tilanteessa, jossa puoluepoliittisilla toimilla heikennetään liittojen…
-
Vaikka länsimaiden toiminnassa esiintyy tekopyhyyttä, on tilanteemme kaukana Venäjästä
Jukka Poikolaisen mielipidekirjoitus (KySa 21.2.) on jossain määrin ristiriitainen: kirjoitus itsessään tuo esiin oleellisen pointin länsimaisesta kaksinaismoralismista, josta esimerkkeinä käytetään suhtautumista vastikään kuolleeseen venäläiseen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyihin, sekä Wikileaks-perustaja Julian Assangeen. Kritiikki itsessään on ihan aiheellista, mutta Poikolainen myös vetää mutkia suoriksi. Poikolainen tuo esiin Navalnyin menneisyyden, josta löytyy muun muassa rajuja maahanmuuttovastaisia lausuntoja, joiden…
-
Akkumateriaalitehtaiden Kiina-ongelmat tulee tiedostaa
Juhani Pekkola otti mielipidekirjoituksessaan (KySa 19.3) kantaa Haminaan ja Kotkaan suunnitteilla oleviin akkumateriaalitehtaisiin, kiinnittäen erityistä huomiota projektin Kiina-yhteyksiin. Vuosien ajan Kiina-kysymyksiin keskittyneenä aktivistina, on hienoa nähdä aiheen saavan aikaisempaa enemmän huomiota. Valitettavasti Haminan ja Kotkan päättäjät eivät kritiikkiä kuuntele. Yle julkaisi tehdasprojektia käsittelevän artikkelin (25.3.), johon haastateltiin muun muassa Kotkan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Jukka Lopperia, sekä kaupunginjohtaja Esa…
-
Turkkia koskevien asevientirajoitusten höllentäminen on järjetöntä
Vastikään uutisoitiin, että Suomi olisi höllentämässä asevientirajoituksia Turkkiin. Päätös on täysin järjetön: asevientiä rajoitettiin Turkin hyökättyä Pohjois-Syyrian kurdialueille vuonna 2019. Alueen miehitys jatkuu edelleen, ja kuluvan vuoden aikana Turkki on tehnyt alueella ilmaiskuja, minkä lisäksi uuden maahyökkäyksen aloittamisesta on ollut puhetta jo pidemmän aikaa. Asevientirajoituksiin johtanut toiminta siis jatkuu, joten mikä on muuttunut? Vastaus on…
-
Reservistä eronneet eivät laiminlyö velvollisuuksiaan
Ukrainan sodan myötä niin kutsuttujen reservikieltäytyjien määrä on lähtenyt nousuun. Vuoden 2022 aikana reservistä eronneiden määrä on arviolta kymmenkertainen vuoteen 2021 verrattuna. Sinänsä siis ihan ymmärrettävää, että aihe herättää huomiota. Valitettavasti keskustelu aiheesta on jälleen lähtenyt asiattomuuksiin. Kokoomuksen Antti Häkkänen syytti reservikieltäyjiä itsekkyydestä. Twitter-keskusteluissa reservikieltäytyjiä on niin ikään syytetty kansalaisvelvollisuuksien laiminlyönnistä, tai esitetty, että heiltä…
-
Potilasturvallisuudesta huolestutaan vasta, kun hoitajat menevät lakkoon
Perhe- ja peruspalveluministeri on jälleen ilmoittanut niin kutsutun potilasturvallisuuslain valmistelusta reaktiona hoitajajärjestöjen aloittamaan lakkoon. Tästä herää vain yksi kysymys: miksi potilasturvallisuudesta huolestutaan vasta silloin, kun hoitajat aloittavat laillisen lakon? MTV uutisoi vastikään tapauksesta, jossa hoitojonojen takia aivoinfarktipotilas joutui odottamaan 40 tuntia, ennen kuin pääsi osastolle. Tämäkö ei vaaranna potilasturvallisuutta? Pitkin vuotta olemme saaneet lukea uutisista,…
-
Turkin vaatimukset ovat puhdasta opportunismia
Mielipidekirjoituksessaan Alpo Jäppinen (Kymen Sanomat 14.6.) käsitteli vaatimuksia, joita Turkki on esittänyt Suomelle ja Ruotsille Nato-jäsenyysprosessin aikana. Jäppinen spekuloi, että Turkin vaatimusten taustalla voisi olla Venäjän kanssa tehty salainen sopimus. Henkilökohtaisesti suhtaudun ajatukseen skeptisesti, sillä Turkin esittämissä vaatimuksissa ei oikeastaan ole mitään uutta: Turkki on vaatinut Suomea ja Ruotsia luovuttamaan epäiltyjä terroristeja, joilla on väitetysti…
-
Ei unohdeta Kiinaa Ukrainan tilanteen hallitessa uutisvirtaa
Ukrainan sota on ymmärrettävistä syistä hallinnut uutisvirtaa. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota toiseen maahan, joka käyttää Ukrainan tilannetta hyödykseen: Kiinaan. Virallisesti Kiina on esiintynyt rauhanrakentajana, ja se on korostanut tukevansa Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Kiina ei kuitenkaan ole tuominnut Venäjän hyökkäystä, saati edes käyttänyt sanaa ”hyökkäys”. YK:ssa Kiina on äänestänyt aihetta koskevissa päätöslauselmissa tyhjää, poikkeuksena päätös erottaa…
-
Turkin kiristykselle ei saa antaa periksi
Poliittinen toimintani on osittain saanut alkunsa rauhanliikkeestä, jonka myötä kevään mittaan käyty Nato-keskustelu on tuntunut ajoittain vaikealta. Loppupeleissä päädyin Nato-jäsenyyden kannalle, mutta kriittinen suhtautumiseni Natoon ei ole muuttunut miksikään. Heti jäsenhakemuksen jättämisen jälkeen saimme täydellisen esimerkin miksi. Viittaan tietenkin Turkkiin. Maan presidentti Recep Tayyip Erdoğan on jo useaan otteeseen ehtinyt tiedottaa, että Turkki ei tule…