Tekijä: Juha Attenberg
-
Julkisuudesta kaupunki-imagon kulmakivi
Elin-, veto- ja pitovoiman voimistaminen on monen kunnan päätavoitteita. Ratkaisut tavoitteen saavuttamiseksi ovat usein erittäin kalliita, eivätkä tulokset ole aina kovin mairittelevia. On myös edullisia vaihtoehtoja imagon kohentamiseksi. Ehdotamme, että Kotka lisää päätöksenteon avoimuutta ja julkisuutta myös kaupunkikonsernin yhtiöissä. Kertapäätöksellä kaupungista tulisi avoimuuden edelläkävijä julkisten varojen käytössä. Julkisuus tarkoittaisi sitä, että yhtiöiden hallitusten esityslistat ja…
-
Etäkoulu – tärkeä osa peruskoulua myös korona-ajan jälkeen
Korona toi etäkoulun ja etätyön kaikkialle. Arki muuttui pysyvästi. Myös peruskouluissa on harjoiteltu etäopetusta ja etäopiskelua. Näin ei olisi tapahtunut ilman koronapandemiaa vielä ainakaan vuosikymmeneen. Tästä hetkestä lähtien tarvitsemme työelämässä ja opiskelussa etätyötaitoja. Tulevaisuudessa ei juuri ole enää työtehtäviä, missä perusosaamista etätyöhön ei tarvittaisi. Tästä syystä myös taitojen harjoittelu tulee aloittaa jo peruskoulussa. Mitä ovat…
-
Sosiaaliset tuet tulee suunnata ihmisille – ei rakennuksille
Mielipide Kymen sanomat 7.12.2020 Nykymuotoinen asumistuki on suuri syy moniin rakenteellisiin ongelmiin. Vaikutukset ovat syntyneet vuosien, jopa vuosikymmenten kuluessa, mutta suunta on selvä. Työn vastaanottamisen kannustavuus on heikentynyt ja muuttoliike kasvukeskuksiin on kiihtynyt. Sillä on myös yhteys asuntojen hintakehitykseen ja rakentamisen laatuun. Asumistuen määrä tänä vuonna on huikeat noin 2,5 mrd. €, eli jo lähes…
-
Kotkan sote-suunta on Itäinen Uusimaa
Ensi maanantaina (3.9.2020) Kotkan valtuusto pohtii lausuntoaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämistä koskevaan uudistukseen. Katsotaan lausunnossa tulevaisuuteen! Allekirjoittaneista itäisen Uudenmaan sote-maakunta on Etelä-Kymenlaakson kunnille luontainen toimintaympäristö. Historiallisesti rannikko ja hyvät liikenneyhteydet yhdistävät alueen kokonaisuudeksi. Rannikkoalueilla on toimittu toiseen suuntaan kuin sisämaan Kouvolassa. Kauppaa on käyty merelle ja rannikkoa pitkin. Mietitään Viipurin läänin jämäpala, tämä…
-
Joukkoliikenteen uudenlainen järjestäminen
Joukkoliikenteen uudenlainen järjestäminen ohessa olevan mallin pohjalta joukkoliikenteen kilpailutuksessa syksy 2020 Tausta Vihreä valtuustoryhmä (tästä lähtien allekirjoittaneet) ehdottaa syksyllä 2020 tehtävään joukkoliikennekilpailutukseen alla olevaa kuntalaisia paremmin palvelevaa ”raideliikennemallia”, joka tähtää joukkoliikenteen sujuvoittamiseen, laajentamiseen, ympäristöystävällisyyteen (sähköbussit ja/tai biokaasubussit) ja kustannustehokkuuteen. Joukkoliikenteen tekeminen suosituksi tarkoittaa täsmällisyyttä, säännöllisiä ja usein kulkevia vuorovälejä. Liikenne on keskeisimmistä tavoista vastustaa ilmastonmuutosta…
-
Koronaepidemian huipun jälkeiseen aikaan pitää valmistautua heti
Mielipide Opettaja 9.4.2020 Suomessa viimein aloitetut rajoitustoimet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi ovat vasta ensimmäisiä askelia. Mielestäni näyttää siltä, että ihmisten liikkumista ja kokontumista joudutaan rajoittamaan nykyistä enemmän, kuten monissa Euroopan maissa on jo tehty. Mitä pikemmin tämä tehdään, sitä lyhytaikaisempi rajoitustoimi mahdollisesti on ja lopputulos parempi. Valmistautuminen epidemian huipun jälkeiseen aikaan on aloitettava nyt. Ennusteiden mukaan…
-
Vihdoin ratakeskusteluun asiallinen ja perusteltu kannanotto
Taloustutkimuksen tekemä selvitys toi vihdoin ratakeskusteluun asiallisen ja perutellun…
-
Kotka menettää opiskelijoita toimimattoman julkisen liikenteen takia
Olen välillä miettinyt ja ihmetellyt, miksi päätösten tekemiseen kuluu usein juuri niin kauan, että on liian myöhäistä. Keskustelua tai oikeammin keskustelemattomuutta julkisen liikenteen osalta en kuitenkaan voi lainkaan ymmärtää. Julkisen liikenteen järjestäminen on asukkaiden kannalta erittäin tärkeä ja kaupungin talouteen vaikuttavista asioista yksittäisenä kaikkein tärkein. Ei ole merkitystä rakennetaanko Xamk, areena tai outlet-keskus, jos julkinen…
-
Kotkalle pitää laatia realistinen ja rehellinen talousarvio ensi vuodelle
Kotkassa on kuultu tänä vuonna parempia uutisia. Työttömyys on vähentynyt. Satamalla menee hyvin. Lupauksia useammastakin suuremmasta investoinnista alueelle on saatu. Korkotaso on ollut alhainen. Olemme saaneet elää monelta osin hyvinkin suotuisassa tilanteessa. Emme saa kuitenkaan tuudittautua myönteisten uutisten tuomaan hyvänolon tunteeseen. Kotkalla on paljon taloudellisia haasteita. Kansainvälinen tilanne on epävarma ja muutokset vientiin ja sataman…
-
Kymenlaakso horjuu Kotkan ja Kouvolan taistelussa
Kymenlaakso ei tällä hetkellä näe omaa etuaan. Kunnallisista päättäjistä tai kunnallisia päätöksiä arvostelevista vain harva pystyy asettumaan maakunnan edun taakse. Asettuminen oman kunnan ”edun” taakse on tietysti ymmärrettävää. Asia näyttää lyhyellä aikavälillä hyvältä. Ironista asiassa on tietysti se, että päätös voi olla maakunnallisesti tappiollinen ja siis pitemmällä aikavälillä myös oman kunnan kannalta huono. Maakuntauudistuksen tullessa…